Psykologinen turvallisuus ja oppiminen

Muistatko omilta kouluajoiltasi, onko sulla ollut opettaja, joka on uskonut sun kykyihin enemmän kuin sä itse? Millainen vaikutus tällä on ollut suhun?

Oppiminen on yksi keskeisistä teemoista psykologisessa turvallisuudessa. Sen sanotaan myös olevan ominaisuus, jolla yritykset kilpailevat tänä päivänä. Tämän vuoksi on erittäin olennaista ajatella, millainen ilmapiiri meillä on oppimista kohtaan kouluissa ja työpaikoilla.

Psykologinen turvallisuus kouluissa

Suomessa on pian 70 000 syrjäytynyttä nuorta ja tämä maksaa yhteiskunnalle noin 1,4 miljardia vuosittain. Yksi näkökulma ajatella tätä asiaa on se, että nämä nuoret ovat pohjimmiltaan laiskoja, eikä heillä ei ole pitkäjänteisyyttä ja halua panostaa opiskeluun.

Toinen näkökulma lähestyä asiaa on pohtia, millainen oppimisympäristö meillä vallitsee kotona, kouluissa, harrastusporukoissa ja työpaikoilla. Saavatko opiskelijat tarpeeksi tukea opiskeluun etenkin silloin, jos ovat vaarassa jäädä jälkeen? Välitetäänkö opiskelijoiden oppimisesta tarpeeksi vai onko resurssit vedetty niin tiukille, että se on käytännössä mahdotonta?

Koulujen kohdalla psykologisesti turvallista oppimisympäristön syntymistä heikentää apaattinen oppimisympäristö. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoiden oppimisesta ei välitetä. Jos siis opit asiat muita nopeammin ja teet niitä haastavampia tehtäviä, sitä ei huomioida. Jos suoriudut opiskelusta ihan odotusten mukaisesti ja riittävässä tahdissa, sitä ei huomioida. Jos et ymmärrä asioita, teet tehtävissä paljon virheitä ja olet vaarassa jäädä oppimisessa muista jälkeen, siitä ei välitetä.

Kun oppimisesta ei välitetä, se aiheuttaa pitkässä juoksussa opiskelijan itseluottamuksen ja onnistumisten kokemusten vähenemistä. Ja tämä puolestaan voi aiheuttaa opiskelijalle oletuksen, että hänessä on jokin ominaisuus, joka estää oppimisen. Turha siis panostaa oppimiseen ja edes yrittää oppia.

Syrjäytymisen syyt

Luin Ylen artikkelin, joka käsitteli nuorten syrjäytymistä Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan Tiina Ristikarin mukaan syrjäytyminen on monesta asiasta yhtä aikaa syrjään jäämistä. Se on palvelujen ulkopuolelle jäämistä, mielenterveyshaasteita sekä tunnetta siitä, ettei ole ihmisiä ympärillä. Myös perhetausta voi vaikuttaa syrjäytymiseen, sillä kaltoinkohtelu lapsuudessa voi jatkua koulumaailmaan. Usein syrjäytymisen taustalla on myös kokemuksia itseluottamuksen laskemisesta sekä siitä, ettei tulevaisuutta nähdä valoisana.

Jos meillä on kouluissa sellainen kulttuuri, jossa kiusaamisesta kertomiseen saadaan kommenteiksi että älä välitä, se vain tykkää susta, niin en yhtään ihmettele, että syrjäytyneiden nuorten määrä kasvaa koko ajan. Koulut ovat myös niitä paikkoja, missä me nuorina opitaan käyttäytymismalleja ja pahimmillaan esimerkiksi välinpitämättömät asenteet kiusaamista kohtaan opitaan nuorena ja ne viedään lopulta myös työelämään.

Olen usein pohtinut mitä tämä tarkoittaa meidän työelämälle, jos kouluista valmistuu nuoria, jotka ovat varustettuna oletuksella, että he eivät voi oppia jotakin asiaa ja ovat tottuneet ilmapiiriin, jossa heidän oppimisestaan ei välitetä.

Psykologisesti turvallinen oppiminen työelämässä

Voidaanko työpaikoilla olettaa, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti innostuneita, itsevarmoja, rohkeita ja pitkäjänteisiä uusien taitojen oppimiseen, jos taustalla on asenne siitä, että he eivät voi oppia?

Siinä missä koulut ovat taipuvaisempia apaattiseen oppimisympäristöön, työpaikat ovat taipuvaisempia manipuloivan ja pakottavan oppimisympäristön rakentamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oppimistilanteissa on läsnä uhkailu, pelon ilmapiirin luominen, työpaikkakiusaaminen, virheistä rankaiseminen ja pilkkaaminen. Sullekin saattaa olla tuttuja ilmaisuja nämä ”älä jaksa kysellä noita mikkihiiri-kysymyksiä” tai ”mun 5-vuotias lapsikin osaisi tuon homman mitä juuri yritit”.

Jos työpaikoilla vallitsee tämänkaltainen oppimisen ilmapiiri, se aiheuttaa ihmisille pitkässä juoksussa asenteen, että he eivät halua oppia. Eli puhutaan jostain vielä vakavammasta asenteesta, kuin että ”minussa on jokin ominaisuus, joka estää oppimasta jonkin taidon”. Tämä on vakavaa siksi, tämän päivän yritykset kilpailevat nimenomaan kyvyllänsä oppia.

Yritysten toimintaympäristöt muuttuvat ja tulevat muuttumaan sellaisella vauhdilla, että kaikkia muutoksia ei pystytä ennakoimaan etukäteen. Nämä tilanteet kysyvät yrityksiltä (ja ihmisiltä) kykyä muuttaa omaa toimintaa ja siinä olennaisessa asiassa on uuden oppiminen, kokeileminen, virheiden tekeminen ja niistä oppiminen sekä oman oppimisen reflektointi.

Mistä sitten lähteä liikkeelle asiassa omalla työpaikalla?

Jotta muutosta saadaan aikaan, lähtisin seuraavilla kysymyksillä pohtimaan aihetta konkretia edellä koko tiimin voimin:

Pohdi ensin oman työsi kannalta, mitä oppiminen sulle tarkoittaa.

Mikä merkitys oppimisella on työhösi?

Miten teidän tiimissä näkyy oppiminen ja miten sitä teillä arvostetaan?

Miten tiimissä suhtaudutaan virheisiin? Entä uusien asioiden kokeilemiseen ja tutkimiseen?

Onko sun helppo kysyä apua ja tyhmältä tuntuvia kysymyksiä? Miksi?

Millä tavoin voit itse vaikuttaa siihen, että työkaverisi uskaltavat osallistua oppimiseen työpaikalla?

Millaista tukea annat toisen oppimiseen? Millaista tukea ihmiset kaipaavat oppimiseen?

Millaisia kokemuksia oppimistilanteista tiimiläisillänne on?

Millainen olisi unelmatilanne oppimista tukevan ilmapiirin suhteen tiimissänne?

Ja kas, olette ottaneet yhdessä ison askeleen psykologisen turvallisuuden luomisessa!

Lähteet:

Timothy Clark: The four stages of psychological safety

Paavo Teittinen: Suomessa on jo lähes 70000 syrjäytynyttä nuorta, etenkin poikien asema on heikentynyt – Professori kertoo viisi konkreettista keinoa syrjäytymisen ehkäisyyn (https://www.hs.fi/talous/art-2000005421006.html)

Tanja Kröger: Nuoret kertovat syrjäytymisestä: 25-vuotias mies jäi kotinsa vangiksi ja 23-vuotias nainen on väliaikaisella sairaseläkkeellä – "Olen usein kuullut olevani yhteiskunnan loinen” (https://yle.fi/a/3-10161469)